Mökkikauden viimeisiä hetkiä

Mökkikauden päättyminen on aina haikea ja vähän vaikeakin juttu. Millään ei malttaisi jättää rakasta saarta talveksi oman onnensa nojaan, ja samalla siirtyä itse täysiaikaiseksi kaupunkilaiseksi.

Samaan aikaan viimeisistä hetkistä nauttiessa ja tavaroita talvisäilöön roudatessa on ehkä jossain määrin oppinut ajattelemaan niinkin, että enää puoli vuotta ja taas on uusi kevät. Kauden lopetus on samalla seuraavan kauden aloituksen valmistelua.

Kun saari on jäänyt taakse, loppusyksy menee uusiin viikonloppurutiineihin totutellessa. Näin aika kuluu muun arjen ohella ainakin melko lähelle joulua. Vuoden vaihtumisen jälkeen alkaa sitten jo jäljellä olevien kuukausien laskenta.

Helmi-maaliskuun vaihteessa kauden aloitukseen jäljellä olevaa aikaa aletaan jo laskea viikoissa, huhtikuun alussa alkaa päivien laskenta.

Toiveikkaasti laskuissa tähdätään noin huhtikuun puoliväliin - koska kertaalleen saarikausi on niihin aikoihin päässyt alkamaan.

Nämä kaikki kuvat kolmelta viimeiseltä saarikäynniltä eli 30.9. - 22.10.2018 väliseltä ajalta.

Tuhansien hanhien montut

Syksyinen retkeily hanhien levähdyspaikan tuntumaan Kuusankoskella on tullut jo tavaksi. Kokoontuminen Lecan monttujen kosteikoille on joka kerta lähes samanlaista kaakatusta, ruokailuun pyrähtelyä, petolintujen pakenemista ynnä muuta syysmuuttajien elämään kuuluvaa.

Ja aina yhtä mielenkiintoista. Ja epäilemättä moni muukin näkee hanhien kokoontumisissa jotain vaivan arvoista, sen verran paljon lintujen tarkkailijoita ja kuvaajia lampia ympäröivillä sorateillä tänäkin syksynä liikkui.

Erityisen paljon väkeä, ja hanhia, oli liikkeellä sunnuntaina 14.lokakuuta, jolloin ihmisulkoilijoille oli tarjolla poikkeuksellinen lämmin ilma, ns. shortsikelit vielä lokakuussa. Samana päivänä, nuo aurinkoisemmat kuvat, paikalle osui myös tosiaankin petolintu kaukana korkeuksissa, mutta sen onnistuin vain paljain silmin todistamaan, oma kuvauskalusto ei riittänyt sitä tallentamaan.

Lähitaloissa asuvien mukaan kyseiset päivät ja hanhien kokoontumiset olivat olleet uljaille pedoille makoisia syyspäiviä.

Hieman pilvisemmän päivän kuvat on otettu pari päivää myöhemmin, 16. lokakuuta.

Kymijoki seinällä Kuusankoskitalossa

Tässä olevat kuvat Kymijoen rannoilta ja vuodenajoista ovat alkusyksystä 2018 runsaan kuukauden esillä 30 x 40 -kokoisina myös Kuusankoskitalossa.

Tarkempi paikka on Kahvila Valkaman seinä, jossa Kouvolassa ja Iitissä toimivan Kamera-73 -yhdistyksen jäsenet voivat vuorollaan saada kuviaan esille "Kuukauden kuvaajana". Mulle tämä vuoro osui kohdalle syyskuuksi (kun riittävän ajoissa varauskalenteriin itseni merkkasin ), mutta pääsin ripustamaan kuvat jo elokuun viimeisellä viikolla, kun tila oli silloin jo käytettävissä.

Tai ripustin ja ripustin; fillarikolarin jälkeen kolmisen viikkoa puolirampana en kyynärkeppien kanssa seinille kiipeillyt, vaan kuvien käytännön ripustamisen hoitivat ihanat naiseni eli tyttäret Titta ja Viivi sekä vaimoni Tiina - kiitos heille! Sain heiltä myös apuja ja arvokasta taiteellista arviointia jo ennen näyttelyä kun kuvien keskinäistä järjestystä mietittiin.

Ja kiitos tietysti kamera- ja valokuvausseuralle, jolta tällainen mahdollisuus kuvien esittelemiseen on saatavissa.

Kuvat ovat vuosilta 2015 - 2017. Tarkoitus oli höystää sarjaa 2-3:lla elokuisella kuvalla myös tältä vuodelta, mutta yllä mainitusta syystä kuvaaminen ja maastoon meneminen korvautui arkistojen kätköistä.

Kuvissa Kymijoki virtaa Rauhanvirralla, Alakylässä, Kymintehtaalla, Pessankoskella ja Korialla. 

 

Moi, mä oon tukkakoskelo

Tämä tukkakoskelonaaras tuli esittäytymään mökkirannassa aivan veneen viereen juuri, kun oltiin lähdössä kotimatkalle.

Lintu oli yksin liikkeellä, ja se ui lähimmillään noin metrin päähän. Erilaista poseerausta joka suunnasta oli tarjolla noin kymmenen minuutin ajan. Elikko uiskenteli, ja ehkä yritti saalistaa, veneen perän tuntumassa ilman aikomustakaan lähteä muualle.

Peloton tyyppi.

Muutama sukellus- ja pörhistelynäytöskin saatiin, kuten myös näyttävä juoksu vettenpäällä - se vaan ei ikävä kyllä ehtinyt tallentua kuviin.

Aika ajoin näitä on liikkeellä saaremme rannassa, joskus poikastenkin kanssa näin kesän loppupuolella, joskus ne ovat liikkeellä yksin, toisinaan kaksin.

Tulihan se sieltä lopulta - kuunpimennyksen odotus palkittiin

Heinäkuun viimeisen viikonlopun perjantai-lauantai yö, tai ainakin sen alku puolen yön molemmin puolin, meni kuuta valvoessa. Ulvoa ei tarvinnut.

Kuuta kannatti odottaa. Väristä ei oikein ensiksi tajunnut, että kyseessä oli kai sittenkin pimennys.

Joka tapauksessa Saimaan yötaivaalle nousi hieno ilmestys, joka tällä kertaa piti yrittää kuvata ilman jalustaa.

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Zeniitti -verkkolehti tiivistää 27.-28.7. yön ilmiön tässä.

Odotusta kesäyössä - missä kuu?

Siellä, vihdoin!

Lehmäinselkä oli lopulta mainio paikka seurata kuun liikkeitä. Valoina mukana myös Härkäluodon loisto Hätinvirran suunnassa sekä mahdollisesti häivähdys Marsista.

Kirkastuu.

Kalliolla istuminen ja kuun tarkkailu on ohitse. Aika venytellä jäsenet ja mennä nukkumaan n klo 00.30.

Suur-Saimaan ajot - puolessa tunnissa Lappeenrannasta Puumalaan

Muistojen Suur-Saimaan ajot tarjosivat aitiopaikalle viihdyttävää katseltavaa heinäkuun puolivälissä. Mikäs siinä rantakalliolla istusteskellessa lämpöisessä kesäsäässä ja katsellessa kovaa vauhtia.

Joku epäilemättä pahoittaa mielensä tästä veneiden äänekkyydestä, mutta nopeasti homma on kuitenkin ohitse eli ei mikään koko kesän kestävä ilmiö.

Nopeimmat veneet pyyhkäisivät matkan Lappeenmrannasta Puumalaan puolessa tunnissa. Ohjelmaan kuului Puumalan satamassa kokoontuminen ja yleisöllekin esittäytyminen.

Puumalan suuntaan veneitä tippui Lehmäinselälle tasaisehkoon tahtiin sen jälkeen kun kärki ilmestyi kuviin. 

Jännempää olisi ollut seurata ja kuvata veneitä siinä vaiheessa kun ne palasivat samaa reittiä takaisin. Lehmäinselällä tulevalla kapeahkolla väylällä oli ajoittain ruuhkanpoikasta kun veneitä meni parhaimmillaan kolme rinnakkain.

Taitoa vaativaa touhua.

Pieni porogalleria

Etelän ihmiselle nousee aina pieni jännitys iholle siinä vaiheessa, kun pohjoiseen autoillessa kohtaa ensimmäisen poronhoitoalueelle saapumisesta kertovan tienvarsikyltin.

Viitostiellä tämä tapahtuu jossain Hyrynsalmen ja Suomussalmen välillä Kainuussa. Ihan tarkkaa paikkaa en muista, vaikka alueelle olen saapunut monet kerrat.

Eikä poroista varoittavat liikennemerkit turhia ole. Katse terävöityy välittömästi, ei ainoastaan tien laitoihin vaan syystäkin myös keskelle tietä, (kuten kuvista näkyy)  ja auton vauhti hiljenee.

Itse olen oman ajokorttihistoriani eli vajaan neljänkymmenen vuoden aikana käynyt Kainuu-Koillismaa -seuduilla vuosittain, joskus pohjoisemmassakin. Yhtään sellaista reissua ei ole vielä osunut kohdalle, että porot olisivat jääneet auton ratin takaa näkemättä.

Kaksi kertaa olen kirjaimellisesti törmännytkin poroon, kerran kyydissä olevana ja kerran kuskina. Ihmisvahingoilta vältyttiin molemmilla kerroilla, muutoin vauriot vaihtelevat autonpeltien kasaan menoista poron menehtymiseen.

Tässä muutama esimerkki noista rauhallisista jääräpäistä, jotka ehkä kadehdittavankin itsepäisesti menevät sinne minne huvittaa, ja väistävät kunhan joutavat.

Neljä ensimmäistä kuvaa porokaksikosta ovat kesäkuun lopulta 2018 Näljängän kylältä Suomussalmelta, Taivalkoski - Puolanka -tieltä kuvattuna.

Tämä kolmikko puolestaan tuli vastaan myös Suomussalmella, Hossan ja Juntusrannan välisellä tiellä kesäkuun puolivälissä 2016.

Ja nämä villieläinmaailman liikennevalistustyöntekijät tarkkailivat kesäkuun alun autovirtaa vuonna 2012 viitostiellä, kuinka ollakaan - Suomussalmella.

Kuvat on otettu auton ikkunan läpi muinaisella Nokian E7-00 -puhelimen kameralla. (Olisiko laite ollut peräti ns. kommunikaattori?)