Mustilan arboretumissa kukkii

Mustilan Arboretumissa Elimäellä riittää värejä pitkin kesäkautta, parhaimmillaan paikan "tarjonta" on varmaankin alkukesällä.

Alueella kiertävien polkujen tallaamiseen ja ympärilleen katselemiseen kannattaa varata aikaa. Hitaasti käveleskellen, välillä pysähdellen sekä eri värejä ja muotoja etsien vierailusta Mustilaan saa eniten irti.

Nämä kuvat tarttuivat mukaan noin kahden tunnin kierroksella toukokuun lopun alkuillassa. 

Pitemmänkin reissun olisi voinut tehdä.

Odotettu retki, vielä odotetummat norpat

Toukokuun alussa pääsimme vaimon kanssa toteuttamaan pitkäaikaisen norppahaaveen. Vaikka kesämökillä olimmekin jo ainakin kerran nähneet hiljalleen lisääntyneen joskin vielä harvinaisen saimaannorpan, tämä retki tuotti uusia huikeita elämyksiä.



Joulupukki oli kaikessa viisaudessaan keksinyt tuoda joululahjaksi muutama kuukausi aiemmin retkilahjakortin Puumalassa Saimaalla toteutettavalle kolmen tunnin norpparetkelle Lietveden tuntumassa.



Sähkökäyttöinen, lähes äänettömästi liikkuva vene kuljetti kymmenkunta retkeilijää saaristoon, jossa norpan näkemistä saattoi pitää todennäköisenä.



Onnea oli, kaksi norppaa näimme. Asiantuntevan oppaan johdolla saimme uuttakin tietoa norpasta, vaikka paljon siitä olimme aiemminkin lukeneet ja harvinaisuuden suojeluun tähtääviä toimia seuranneet.



Tyyni, ja toukokuun alkuun nähden siedettävän lämpöinen keli suosi retkeilijöitä. Jännitystä aiheutti se, että veneeseen tuli sähköhäiriö kesken matkan ja jouduimme ikään kuin tuuliajolle - vaikka tuulta ei siis ollutkaan. 



Mutta tässäkin tapauksessa oli onnea matkassa, jopa tuplasti. Häiriö ei kestänyt kauan, ja häiriö sattui juuri silloin kun olimme kahden norpan valitsemien rantakallioiden edustalla. 



Mutta emme liian lähellä, koska norppien etsinnästä huolimatta, etäisyys on pidettävä sellaisena, että eläimet eivät häiriinny. Tässäkin onnistuimme.

Bostoninterrierin hanhijahti

Kahdesta bostoninterrieristä nuorempi, Tuuti, on saarimökillä hyvin tarkka siitä, että kanadanhanhet eivät pääse asuttamaan rantoja enää sen jälkeen kun ihmis- ja koiraotukset ovat kautensa keväällä aloittaneet. Muista linnuista ei Tuutin mielestä ole kovin suurta uhkaa - käsittääksemme.

Toukokuussa 2019 nelivuotias bostonimme otti jälleen kerran itselleen rannikkovartijan tehtävät. Kuvio kehittyi aiemmilta keväiltä ja kesiltä tuttuun tapaan; asemien tarkkailua, tuijotuskilpailua, muutama valikoitu painokas sana ja lopulta hanhien perääntyminen. 

Aika ajoin kuvio saattaa toistua myös myöhemmin kesällä, mutta vahvasti vaikuttaa siltä, että hanhien keskuudessa sana on levinnyt, eikä saareen kannata jääräpäisesti yrittää.

Näin tilanteessa edettiin toukokuun viidentenä päivänä, kun olimme saaressa käymässä toista kertaa kuluvalla kaudella.

                               Näkyykö sitä koiraa missään?

Jaaha, tulihan se sieltä. 

Älkää yrittäkö, näen teidät koko ajan. 

Ja tästä vielä paremmin! 

No nyt alkaa olla oikea suunta! 

Onkohan se ihan tosissaan? 

Uinko sinne ja näytän kuinka tosissani olen, mitä?! Hajaantukaa! 

No nih, lähtivätpähän.