Lappalanjärven äänekkäät jäät

Helmikuun viimeisellä viikolla, koululaisten talvilomaviikolla, ei Kouvolan nurkilla ollut sitäkään vähää lunta kuin esimerkiksi pari viikkoa aiemmin kun kävin koskikaraa katselemassa Verlan lähistön Myllykoskella.

Kuiva soratie pöllysi auton perässä kun ajoin Valkealan Hautalan kylälle Latupirtin parkkipaikalle, josta kävelin jäisen koppuraista kangasmetsää, ja osin polkujakin, Lappalanjärven rantaan.

 Rantahiekka näytti lähes kesäiseltä, vaikka maa olikin kylmä ja "muutama" jäälohkare rannassa. Aurinko lämmitti silti.

Pakkasta oli pari astetta, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta vielä siihen asti kun alkoi olla laskun aika.

Kuusankosken maamerkki, UPM:n tehdasintegraatti paperi- ja sellutuotantoineen näkyy kauas. No, tänne Lappalanjärven vastarannalle ei ole Kuusaanniemestä matkaa kuin muutama kilometri.

 
Hetkellisesti tuuli yltyi pieneksi puuskaksi. Se ja kylmenevä iltapäivä ja alkuilta saivat jäät ääntelemään välillä voimakkaastikin. 



Helinää, vonkumista ja paukahtelua. Aika ajoin jäälohkareet alkoivat pyrkiä toistensa päälle. 




Oli pakko välillä välillä vilkuilla ympärilleen ja varsinkin olan yli rannan ja metsän suojiin, olisiko sujuva pakoreitti tarvittaessa selvä, jos jäät lähtisivät nopeasti liikkeelle.


Tarvetta pakomatkalle ei tullut. 

Paikoitellen vesi oli niin korkealla, että jäät olivat saartaneet osan rannan puista.

Helmikuun viimeisen keskiviikon alkuilta, 26.päivänä alkoi vähitellen kääntyä hämärän puolelle.

Parista pakkasasteesta ilma viileni nopeasti noin neljään viiteen asteeseen miinukselle. Yöksi pakkanen kiristyi vielä lähelle kymmentä astetta.

Koskikaran perässä - jälleen kerran

Jo kolmatta kertaa Jaalan Myllykoskella, lähellä Verlaa. Helmikuun alkupuolen vierailu osui sikäli harvainaiseen tämän talven saumaan, että maisema ja maasto oli luminen. Tai ainakin räntäinen tai sohjoinen.

Joka tapauksessa 2019-2020 vähälumiselle talvelle epätavallisen valkea maa.

Koski oli auki lähes kokonaan, pikkupakkasista ei tänä talvena ole ollut veden virtauksen hyydyttäjäksi.

Aiemmista kerroista poiketen kävelin tällä kertaa parkkipaikalta katsoen kosken vastarannalle. Näytti siltä, että juuri ennen koskea jäätä olisi nimenomaan parkkipaikan puoleisella rannalla, niinpä päätin lähestyä mahdollista päivystävää koskikaraa varovasti vastakkaiselta suunnalta.

Ja siellähän se oli - hetken. Pusikon suojassa onnistuin kuitenkin pääsemään melko lähelle ennen kuin lintu päätti siirtyä sukeltelemaan muutaman metrin ylemmäs rantarisukon suojaan jäävälle jään reunalle.

Lyhyen lintutarkkailun lisäksi aikaa jäi pienen kohisevan virran kuuntelemiseen ja katselemiseen.