Paikkaahan piti ruveta etsimään - ensiksi tietysti verkosta. Kovin vähän tietoa löytyi, joten hatarien tuntomerkkien ja johtolankojen perusteella Kouvolan seudun, vanhojakin, karttoja sitten vain esille.
Pienen haeskelun jälkeen silmät osuivat kartalla kohteeseen, jonka olin kyllä huomannut aiemminkin, mutta sivuuttanut sen kummempia miettimättä. Karttamerkinnän perusteella kun paikasta tuli mieleen lähinnä tavallinen urheilukenttä. Vielä 1990-luvun alun kartassa raviradan soikio oli karttaan painettuna, vaikka rata on poistettu käytöstä jo 1960-luvulla.
Fillariretki kohteen löytymiseksi tuotti loppujen lopuksi tuloksen aika helposti - oikealta suunnalta Korialla sattui löytymään Raviradantie, joten siellähän se.
Geokätköä en paikasta etsinyt, mutta sellainenkin paikassa on ainakin joskus ollut, en tarkistanut.
Viljelysmaana oleva raviradan alue on helppo hahmottaa. Edes harvoin raveissa käyneenä sekin on helppoa, riittävän hyvällä mielikuvituksella, että antaa radan reunalla ajatusten hetkeksi rauhoittua ja kuvitella millaista elämää ja henkeä tällä paikalla on joskus kilpailuissa ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti